Touko Kiven US-blogi Mieleeni tulevia juttuja

Satunnaisen suomalaisen ajatuksia Venäjästä ja venäläisistä, AD 2016

Tässä blogikirjoituksessa ei ole oikeastaan mitään syvällistä asiaa tai hienoa analyysia, kunhan kertaan omia muistojani ja selitän omaa (epäasiantuntijamaista) tulkintaani Venäjän nykytilasta.

- - -

Synnyin 1987, Neuvostoliiton romahtaessa 1991 olin 4-vuotias. Minulla ei ole konkreettisia kokemuksia Neuvostoliiton pelosta. Historiasta olen lukenut Neuvostoliiton ja kommunismin kauheuksista, vankileireistä, aggressiivisista sodista, suomettumisesta ja Neuvostoliiton painostuksesta Suomen sisäpolitiikkaan. 1920-luvun Neuvosto-Venäjän historiaa lukeneena olen talouspolitiikassa vakaumuksellinen antikommunisti, minä en usko siihen että talouspoliittisten hedelmien jakautuessa täsmälleen tasan vaurautta tuottavien yksilöiden kesken kaikki jaksavat panostaa työelämään kykyjensä mukaisesti.

1991 Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi, presidentiksi nousi Boris Jeltsin. Lapsuudesta katsomistani TV-lähetyksistä muistan kuinka Jeltsin naureskeli Yhdysvaltain silloisen presidentin, Bill Clintonin, kanssa eri huippukokousten jälkeen. 1990-luvulla Venäjä vaikutti uutisten perusteella alikehittyneeltä maalta. Talouslama seurasi toistaan, puhuttiin HIV- ja tuberkuloosiepidemioista rajan takana. Kävi oikeastaan vähän sääliksi venäläisiä ja Venäjän huonoa tilaa. Optimismia oli kuitenkin mielessäni koskien Venäjän tulevaisuutta: Maa jossa on yli 100 miljoonaa asukasta, valtava luonnonvarojen potentiaali ja paljon pinta-alaa asuttamaan tätä valtavaa väestömäärää. Miksi Venäjä ei nousisi taloudellisesti suosta jossa se oli? 1990-luvun lopussa tilanne näytti lupaavalta, oletin että saavuttaessani keski-iän Venäjä olisi muuttunut vakaaksi demokratiaksi jonka BKT per capita olisi lähellä Saksan ja Suomen vastaavaa.

Vuosituhannen vaihteessa presidentiksi nousi Vladimir Putin Boris Jeltsinin yllättäen erotessa. 1990-luvun lopussa talous Venäjällä oli Suomen uutisten mukaan erityisen kuralla, korruptiosta huhuttiin. Putin oli silloin tuntematon nimi minulle, en tiennyt mitä olettaa mutten odottanut Venäjän lähtevän sotimaan naapureitaan vastaan. 2000-luvun alussa Venäjän talous (tai sen yksi mittari bruttokansantuote eli BKT) käsittääkseni lähti kohisten nousemaan. Jälkikäteen ajatellen öljyn hinnan nousulla taisi olla merkittävä osuus tässä. Putinin valtakausi seurasi toistaan, vuoroin vallassa oli Putinin ystävä Medvedev. Vaalivilpeistä vaaleissa huhuttiin, pidin näitä huhuja ensin Putinin suosioista kateellisten länsimaalaisten panetteluna mutta sittemmin tilastollinen analyysi vaalien tuloksista on pistänyt minut uudelleenarvioimaan kantaani.

​Sitten tuli yllättäen Krimin kansanäänestys ja miehitys (jonka jotenkin ymmärrän, olihan Krimin niemimaa osa Neuvosto-Venäjää ennen kuin Hrustsev sen lahjana lahjoitti pois 1954; ja onhan Krimin niemimaalla strategisesti erittäin suuri merkitys Venäjän PUOLUSTUKSELLISEN turvallisuuden kannalta; ja onhan suurin osa Krimin asukkaista käsittääkseni kulttuuriltaan venäläisiä ja kyllähän heistä suurin osa halusi takaisin osaksi Venäjää -- pitävätkö nämä kolme ennakkokäsitystäni paikkansa?) jonka jälkeen Venäjä hyökkäsi Itä-Ukrainaan (jota en ymmärrä enkä hyväksy niin ollenkaan, kyseessä on suvereeni valtio eikä rauhanomaisten länsimaiden pitäisi vallata toisiltaan alueita sodalla). Yhtäkkiä rauhanomaisesta mutta kovasta ja vahvasta Putinista kuoriutuikin diktaattori Putler, joka alkoi uhata lähinaapureitaan. Suomen NATO-jäsenyys alkoikin tuntumaan minusta hyvältä idealta.

Nyt, loppuvuodesta 2016 Venäjän tila näyttää näin naapurimaan kansalaisesta uhkaavalta. Öljyn hinnan ollessa matalalla talous sakkaa, rähinää on yhden rajanaapurin kanssa, vallan kolmijaon kaikki kolme haaraa (toimeenpano-, lainsäädäntö-, ja ikävä kyllä myöskin tuomiovalta) näyttää olevan yhden miehen (Putin) tahdosta riippuvaista. Maahan ei ole tuntunut kehittyvän henkistä keskiluokkaa, vaan suurin osa väestöstä tuntuu olevan poliittisesti epäkiinnostuneita ja passiivisia: Helposti manipuloitavissa bydlo-nationalisteiksi jotka hurraisivat Venäjän röyhkeästi hyökätessä viattoman naapurivaltionsa kimppuun sotilaallisesti. Oppositiopoliitikot tai potentiaaliset oppositiopoliitikot löytävät itsensä joko tuntemattomien murhaamina tai vankilasta yksi toisensa jälkeen. Miksi Navalnyj ei saa kampanjoida rauhanomaisesti oman puolueensa riveissä parlamenttivaaleissa? Miksi Kasparov ei saa kampanjoida rauhanomaisesti oman puolueensa riveissä parlamenttivaaleissa?

Nykytilanne on mielestäni surullinen, masentava ja pelottava. Niin Suomen kuin Venäjänkin kansalaisten tulevaisuuden kannalta.

- - -

Mitä tässä tuli tehtyä väärin länsimaiden ja Venäjän suhteiden kanssa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa? Miksi tilanne on nyt se mikä on?

Yksi virhe mielestäni oli länsimaiden lobbaus äärilibertaareille talouspoliittisille uudistuksille 1990-luvun alkupuoliskolla, jotka toteutettiin. Vaurauden uusjako johti nopeasti rajuun luokkayhteiskuntaan ilman laajaa taloudellista keskiluokkaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa niin kuin me sen Pohjoismaissa ymmärrämme. Tämä on varmasti kyynistänyt Venäjän kansalaisia poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksista omassa kotimaassaan.

Toinen virhe mielestäni oli se, ettei Venäjällä itsessään koskaan lähtenyt käyntiin ns. kansalaisyhteiskunnan alkua. Eri poliittisia kantoja lobbaavat rekisteröidyt yhdistykset puuttuvat siinä mielessä kun niitä on meillä länsimaissa. Poliittisesti sitoutumaton yhteiskunnalliseen tiedottamiseen keskittyvä lehdistö puuttuu (ja valtiojohto on aina kohdannut sen uhkana?). Uudet poliittiset puolueet jotka ajaisivat omaa linjaansa tukahdutetaan valtiojohdon puolesta. Näiden syiden takia keskiverto-ihminen ei nähdäkseni koe aidosti olevan Venäjällä Venäjän KANSALAINEN siinä kuin me sen lännessä ymmärrämme, hän ei tunnu uskovan omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa valtionsa tilan muuttamisessa, hän ei ole poliittisesti aktiivinen, hän ei jatkuvasti seuraa eri puolueiden tilaa ja aidosti tee valintaa ideologisin perustein eri puolueiden väliltä. Historiaa tarkemmin tutkiessani Saksan osalta toteaisin että myöskään Saksassa ei koskaan päästy 1920-luvulla kansalaisyhteiskuntaan jossa kansalaiset olisivat kokeneet demokratian omakseen, omaksi ihannejärjestelmäkseen joka olisi heille heidän itsensä vuoksi paras järjestelmä.

Kolmas virhe mielestäni oli se, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa venäläisiä nöyryytettiin liikaa NATO:n taholta vuosina 1991-2005. Tarkoitan esimerkiksi Venäjän kulttuurisen liittolaisen (eikö se sellainen ole) Serbian pommituksia Kosovon sodassa vuonna 1999. Venäjä olisi pitänyt ottaa diplomaattiseen kanssakäymiseen aktiivisemmin mukaan ja sitä olisi pitänyt kohdella tasavertaisena kumppanina sellaisten valtioiden kuin Saksa ja Ranska kanssa.

- - -

Miten tästä eteenpäin?

Itä-Ukrainan konflikti pitäisi saada lopetettua niin että Ukrainalta ei riistetä lisäalueita mutta Venäjän poliittinen johto ei menetä kasvojaan kansalaistensa kannalta. Tämän jälkeen EU:n kauppapakotteet Venäjää kohtaan voitaisiin purkaa. Länsimaiden johtajien pitäisi kahdenkeskisissä tapaamisissa Venäjän valtionjohdon (Putin+lähipiiri) kanssa korostaa demokratian tärkeyttä Venäjän ja Putinin oman tulevaisuuden parhauden kannalta; diktatuurin keskeisiä ongelmia on se, että "hyvän" (tarkoitan kansan etua pääsijalla pitävän oman edun maksimoinnin sijaan pitävän) diktaattorin jälkeisen valtataistelun jälkeen saatetaan päätyä kamalaan (=sotaisaan, murhanhimoiseen, paranoidiseen, omaa etua ajavaan, you name it) diktaattoriin. Eikö Putin halua ajatella Venäjän kansan parasta? Tälläisellä argumentaatiolla itse yrittäisin kannustaa Putinia demokraattisiin uudistuksiin. Ruohonjuuritasolla yksittäiset Länsi-Eurooppalaiset kansalaiset voivat kannustaa tuntemiaan Venäjän kansalaisia osallistumaan aktiivisemmin demokraattiseen päätöksentekoon. Ei siis välttämättä mielenosoituksiin joka usein johtaa remuamiseen, vaan asettumaan paikallisvaaleissa ehdolle, kirjoittamaan omilla nimillään paikallislehdissä paikallispoliittisia mielipiteitä jne. Vai olisiko tämä huono idea?

Minä uskon, että aktiiviseen kansalaisyhteiskuntaan pohjaava demokratia on Venäjälle (sekä sen valtionjohdolle että sen kansalaisille) suuri mahdollisuus ja tilaisuus, ei uhka.

Toivon näkeväni demokraattisemman ja rauhanomaisemman Venäjän edetessäni kohti oman elämäni keski-ikää. Niin suomalaisten kuin venäläistenkin parhaaksi.

Arvoisa lukija, heräsikö sinulle ajatuksia? Miten suomalaisten kannattaisi suhtautua Venäjän johtoon ja/tai venäläisiin maahanmuuttajiin Suomessa nyt ja tulevaisuudessa? Arvostaisin erityisesti Venäjältä Suomeen muuttaneiden maahanmuuttajien näkemyksiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Nuoresta iästäsi huolimatta, olet sinä läksysi lukenut. En kuulu erikoistoivomaasi ryhmään, mutta "jotain ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin", lainaus lienee monille tuttu.

Neuvostoliiton romahdettua sen talous myös romahti. Monet venäläiset ystäväni ovat kertoneet miten eläkkeitten ja palkkojen maksu lakkasi kuukausiksi ja jopa nälkä tuli suurille joukoille tutuksi.

Viittaat syyttävästi lännen venäjälle tuputtamia ääriliberaalia talousuudistuksia vastaan. Ehkä niitäkin oli, mutta venäjähän suoritti yksityistämisen vouthereilla, seteleillä joita jaettiin tehtaitten ja tuotantolaitosten henkilökunnille ilmaiseksi. Siis, Demokraattisemmin kuin meillä mm. Suomessa tehtiin. Meillähän lainat irtisanottiin ja yritykset ja yrittäjien omaisuus takavarikoitiin ja pakkohuutokaupattiin pankkien lähipiireille ja muutamille rahakkaille. Asiakirjat julistettiin salaisiksi 100 vuodeksi.
Venäjällä ne siis annettiin työntekijöille. Mutta, kuten edellä kerroin taloustilanne oli huono eikä seteleitä voinut syödä, joten ne osin annettiin, osin pakolla, tappamalla, ym. riistettiin kauaskatseisille nykyisille oligarkeille "hernerokasta".

Olin Petroskoin yliopistolla jonkun talousprofessorin luennolla, muistaakseni 1996. Silloin yllä kuvaamani prosessi oli vasta alkuvaiheessa. Kysyimme professorilta mikä on venäjän talouden tulevaisuus teidän mielestänne. Hän oli pitkään vaiti ja vastasi sitten jotakuinkin sanasta sanaan näin; hyvää sotapäällikköä vastaan on helppo taistella. Hänen seuraava siirtonsa on ennakoitavissa, mutta hullusta sotapäälliköstä on mahdotonta tietää.
Muutamassa anarkian vuodessa valtavat omaisuusmassat olivat siirtyneet harvojen käsiin ja nykytilanteen tiedämme.
Välinpitämättömyys ja kyynistyminen johtuu ehkä tästä.

Ollessani töissä venäjällä 1999 alkaen silloin oli vielä nähtävissä miten optimismi ja yrittelijäisyys kasvoi kohisten yhdessä BKT,n kanssa.
Mutta, venäläinen kansanluonne on pitkälti samanlainen kuin meillä suomalaisilla; äärimmäisen kateellinen, mutta lisäksi laiska ja ahne. Jos joku rupesi menestymään, niin hyötyjiä, kampittajia ja valtaajia alkoi ilmaantua häiritsemään menestystä. Ja uutisoinnista päätellen se sama jatkuu kiihtyvällä vauhdilla jopa venäjän valtion toimesta.

Venäjän sotaisuus johtunee osin historiasta. Kuten tunnettua ahneutta ei tyydytä mikään vaan se ruokkii itse itseään. Venäjä on valtava pinta-alaltaan ja luonnonrikkauksiltaan. Se ei ole pystynyt satoihin vuosiin kuin raiskaamaan ja tuhoamaan omaa rikasta luontoaan. Sen näkee jokainen joka siellä on vähänkään matkustellut. Mitäpä luontoon satsaamaan, riittää että, saamme täyttää taskumme, ajattelu on vallitseva.
Sotaisuudella pönkitetään myös tänä päivänä venäläisten itsetuntoa ja hallinnon valtaa. Arvatkaa mikä shokki venäläisille oli kun he huomasivat, Neuvostoliiton romahdettua, että hehän ovatkin kehitysmaa esim. Suomen rinnalla.
Omien kansalaiset puolustaminen on myös venäjän perustelu sotaisuudelle. Se on vain propagandaa omaa kansaa varten. Jos naapurit saisivat itsenäisesti päättää asioistaan kävisi kuten Virolle, Latvialle ja muille sen talutusnuorasta päässeille. Ne rikastuisivat ja siten osoittaisivat venäjän kansalle että, heidän omassa poliittisessa järjestelmässään on vika, ei lännen, eikä kenenkään muun toimissa.

Oma mottoni on; mikään venäjällä ei ole miltä näyttää, se on miten sinun halutaan sen näkevän.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Venäjä tarvitsee vahvan johtajan, Putin on sellainen henkilö.

Suomen ja Venäjän pitää olla ystaviä.

Eu on se häirikkö, joka on tuhonnut paljon hyvä asioita maassamme, ja euro sinetöinyt tulevan konkurssimme.

Toimituksen poiminnat