Touko Kiven US-blogi Mieleeni tulevia juttuja

Kaipaan populismin klassista määritelmää takaisin

Harva ammattipoliitikko julistautui populistiksi vielä 1990-luvulla. Populismi oli negatiivinen leimakirve. Populistiksi määrittelyä pelättiin ammattipoliitikkojen parissa ja termiä ei haluttu omia itselleen.

Poikkeuksen teki sitten vuonna 2003 kansanedustajaksi Uudenmaan vaalipiiristä valittu Timo Soini (silloinen ps., nyk sin.). Soini paitsi itsevarmasti ja ylpeästi korosti olevansa populisti, myös ilmoitti puolueen jonka puheenjohtaja oli olevan populistinen. Soinin suussa populistia määriteltiin uudestaan tarkoittamaan toimintamallien ja asiaperusteiden uudenlaista kehittelymallia, jossa poliittiset toimintatavat, asiaperusteet ja ideat tulisivat alhaalta ylös, ruohonjuuritasolta toriteltoilta kansalaisten ideoista ylös poliitikoille; ei siis suinkaan perinteiseen tapaan jossa poliitikot kuuntelevat asiantuntijoita, lukevat kirjallisuutta ja muodostavat eliittinä oman näkemyksensä. Soinin suussa populismin määritelmä alkoi tarkoittaa vastakohtaa elitismille, ja hän yritti saada käsitystä positiiviseksi.

2010-luvulla suomalaisessa lehdistössä ”populistista” alkoi muodostui synonyymi perussuomalaisuudelle. Siis ne asiakysymykset, joissa myötäiltiin Perussuomalaisten kantaa, olivat populistisia kannanottoja. Tämä määritelmähän on hyvin helppo soveltaa, mutta onko se käyttökelpoinen pitkällä aikavälillä? Puolueiden asiakysymys-kannat tuppaavat vaihtumaan ajan mittaan kun yhteiskunta ympärillä kehittyy. Ideologia voi pysyä, mutta asialista puolueilla yleensä muuttuu.

Minä kaipaisin takaisin ”populisti”-termin määritelmää joka oli käytössä vielä 1990-luvulla, ennen Timo Soinin askelmerkkejä parrasvaloihin ja ennen Perussuomalaisten vakiintumista eduskuntapuolueeksi.

Tarjoamani määritelmä: Populismi siis ei ole ideologia itsessään. Populismi on metodi, jolla politiikkaa toteutetaan.

Populismi tarkoittaa asioiden liioiteltua yksinkertaistamista. Populistinen poliitikko tarjoaa helppoja ratkaisuja kaikkiin ongelmiin, joihinkin ongelmiin helppo ratkaisu toimii mutta useimmiten ei.

Talouspoliittinen populismi on sitä, että vaaditaan joko veroja hulppean paljon alas kertomatta mistä palveluista leikataan, palveluita hulppean paljon ylös kertomatta mitä veroja korotetaan, tai räikeimmin vaaditaan molempia (Italiassa Silvio Berlusconi).

Sosiaalipolitiikassa populismi on arkijärkeen vetoamista joka joskus voi päteä mutta usein on ristiriidassa tieteellisten tutkimusten kanssa joissa päädytty monimutkaisempiin tapahtumaketjuihin kuin mitä arkijärjellä olettaisi.

Arvopolitiikassa populismi on julistamista, jossa loogiset päättelyketjut korvataan sillä että itse ollaan kasvettu sellaiseen käsitykseen mikä on omasta mielestä oikea, joten sen pitää olla oikea. ”Riittää että kansa on sitä mieltä, muita perusteluita ei tarvita!”

Populistista metodia toteuttava ammattipoliitikko ei jumitu sen kummemmin miettimään ehdotustensa pitkäaikaisia seurauksia tai monimutkaisia nyansseja linjanvetojen taustalla. Räikeimmillään hän vain toistaa sitä mitä kansalaiset hänelle kertovat toriteltoilla ja kulkee tuuliviirinä yleisen mielipiteen kelkassa tarjoamatta mitään uutta tai omaa ratkaisua yhteiskunnan epäkohtiin.

Populisti lupaa usein paljon (”Suomessa miljoona ihmistä elää alle tuhannen euron tuloilla [..] Näiltä ihmisiltä ei leikata mitään”), jonka takia harva lupauksista toteutuu. Räikeimmillään populistinen poliitikko ei edes yritä toteuttaa lupauksiaan vaan keskittyy omien saavuttamiensa etujen nauttimiseen; saattaapa populistinen poliitikko jopa vastuuasemassa toteuttaa täysin päinvastaista politiikkaa kuin mitä hän on ennen edellisiä vaaleja väittänyt edustavansa.

Kuten jo väitin, suomalainen media käyttää termiä tällä hetkellä synonyyminä Perussuomalaisia lähellä oleville kannoille asiakysymyksissä. Maahanmuuttoa rajoittava, olevinaan populistinen. EU:ta vastustava, olevinaan populistinen. Oma kansa ensin, olevinaan populistinen. Ei, itse asiassa mielestäni asiakysymysmielipiteillä X tai -X ei ole mitään yhteyttä populismi-määritelmään.

Minä kaipaisin tätä tarjoamaani määritelmää takaisin sen takia, että haluaisin että media älähtää ja leimaa uusia ehdotuksia populistisiksi silloin kun ne oikeasti ovat sellaisia. On olemassa sekä oikeisto- että vasemmistopopulisteja, termi ei ole niinkään sidottu ideologiaan. Kyseessä on tapa tehdä politiikkaa, ei ideologia. Populismin menestyminen tämän määritelmän mukaisesti on siis mielestäni ehdottoman negatiivinen asia, se kertoo äänestävien kansalaisten huonosta perehtymisestä niin asiakysymyksiin kuin äänestämiensä ehdokkaiden ja puolueiden taustoihinkin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Populismi on näköjään tehokas menetelmä kansan suosiota tavoiteltessa ennen vaaleja. Tästä hyvänä esimerkkinä Suomen SDP, jonka oppositiopolitiikka on ollut aivan tyrmistyttävän kehnoa, mutta puolue on kuitenkin gallupkärjessä.

Kansansuosiota on nähtävästi lisänneet täysin vastuuttomat lupaukset hunajaisesta hyvinvoinnista ja lisärahasta kansalaisille, mutta vähemmälle on jäänyt kertominen siitä, kuinka menolisäykset lopulta rahoitetaan. Demareiden jakovarat kun ovat kovin spekulatiivisia jo muutoinkin alijäämäisessä taloudessa.

Populismi on sanalla sanoen niitä äänestäjäkunnan tyhmimpien ääntenkalastelua toissijaisin tarkoitusperin.

Toimituksen poiminnat